Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Työntäyteinen viikko

Ensimmäinen opastusviikko on takana tälle lohikaudelle. Ja tekemistähän tosiaan on riittänyt.. Ensimmäisen viikon asiakkaat tekevät pikkuhiljaa lähtöä ja omaväki vetää hetken henkeä, ennen kuin uusi kalastusviikko pyörähtää käyntiin.
Keskiyön aurinko


Perjantaina käytiin perinteinen soutukilpailu Kojamon kiusaus Pellon alueella. Kilpailuaika oli illasta aamuun aikavälillä 19.00 - 7.00. Kisaformaatissa suurin kala pokkaa voiton. Kalaa oli kyllä joessa liikkeellä, mutta  roskainen ja korkea vesi aiheutti sen, että kilpailukalojen määrä jäi kahdeksaan. Täällä Naamisuvannolla riitti silti riemua, sillä Enston-asiakkaistamme  nuoriso-osasto Sami Töyräs ja Niko Karhu onnistuivat mahtavasti ja väsyttivät Naamisuvannon alaosasta  upean voittokalan. Komealla kalalla oli mittaa 117 cm ja painoa 12,26 kg. Ei ihme, että pojilla oli hymy herkässä sillä he saivat kojamonkiusauksen kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa.

Sami Ja NIko kojamonkiusauksen voittajat
Eilen oltiin perhovavat kourassa joella. Kuuden asiakkaan ja kahden oppaan voimin toteutetulla reissulla Kengikseen pääsimme todistamaan hienoa luonnon näytelmää kalan nousun suhteen.
Tilannekatsaus
Mieleenpainuvia kokemuksia tuli useammallekkin miehelle. Jopa ensikertaa perhovapaa pidellyt kaveri pääsi tuntemaan miltä suurlohen voima tuntuu.
Suurlohen voimaa


Naamisuvanto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti