Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulun viettoon!

Hei,

Syksy on vierähtänyt käsittämättömän nopeasti! Pahoittelut kaikille seuraajille, että meistä ei ole juuri kuulunut syksyn mittaan.

Naamisuvannolla alkoi heti lohikauden jälkeen remontti, kun päärakennus vedetään kokonaan uusiksi alakerran majoitustiloja myöten. Myös varastotiloja on ehostettu tulevaa kautta ajatellen. Projekti on vaatinut paljon aikaa ja työtunteja ja tämän ja muiden kiireiden vuoksi olemme viettäneet lohihommien päivittämisestä hiljaiseloa... Töitä on kuitenkin tulevaa kautta ajatellen tehty paljon ja odotukset kautta kohti ovat jo korkealla.

Joulu on jo aivan ovella ja vuodenvaihdekkin lähestyy kovaa vauhtia. On selvää, että jatkossa niin blogissa, kuin facebookinkin puolella alamme aktivoitua tulevaa lohikautta kohti. Viime kausi tulee elämään pitkään muistoissa upean kalamäärän, fantastisen kesäkuun kalastuksen ja usean rajun tulvan johdosta. Myös elokuun lohestus oli erittäin hienoa, vaikka korkea vesi meinasikin vähän kiusata. Koimme vieraidemme kanssa valtavasti hienoja hetkiä, toivottavasti tunne oli molemminpuolinen.

Ensi kaudelle on uuden ulkoasun lisäksi muitakin mielenkiintoisia suunnitelmia, kannattaa tulla katsomaan paikan päälle! Tulemme myös avaamaan täysin uuden englanninkielisen sivuston tornioriver.com talven aikana. Tulevan kauden askelmerkeistä tullaan kirjoittamaan lisää kevään mittaan. Lohimäärät merellä ovat tänäkin talvena näyttäneet hyviltä ja huolimatta syksyllä uutisoiduista kalakuolemista joen lohikannan tilanne näyttää erittäin lupaavalta myös ensi kautta ajatellen.

Tilausliikenne Petri Uusitalo eli Petrin vetämä kalastusmatkailu- ja taksiyritys palkittiin Pellon seudun vuoden yrityksenä 2016. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman loistavaa asiakaskuntaa ja yhteistyökumppaneita! Naamisuvanto kiittää lämpimästi kaikkia vieraita ja yhteistyökumppaneita kaudesta ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi lohikaudelle 2017!


Haaveilua, ja keskellä virtaa joki...


Oikein hyvää Joulunaikaa ja Kireitä siimoja lohikaudelle 2017!
Naamisuvanto

lauantai 27. elokuuta 2016

Viimeinen viikonloppu!

Vuosi toisensa perään tuntuu, että lohikausi menee yhä nopeammin ohi... Upea kalastuskesä 2016 lähestyy loppuaan, jäljellä on enää viimeinen viikonloppu ja kolme päivää ensi viikon alussa. Edellinen viikko 33 tulee jäämään yhdeksi kauden upeimmista! Päivät olivat alkuviikkoa lukuunottamatta enimmäkseen tyyniä ja sateiden väistyttyä vesi laski ja kirkastui nopeasti. Veden lämpötila pyöri koko viikon 12 asteen tietämissä ja kun vettä oli edelleen vuodenaikaan nähden paljon, toimivat monet erilaiset kalastuspaikat Naamisuvannolla mainiosti. Kun vihdoin päästiin kalastamaan elokuussa ideaaliolosuhteissa, näyttäytyi Tornionjoki koko loistossaan ja kauden upea nousumäärä pääsi oikeuksiinsa. Viikolla nähtiin paljon iloisia ilmeitä ja monia ensikertalaisten onnistumisia! Punamustat sekä violetin sävyiset vaaput jatkoivat toimimistaan. Perhoreissuilla oli myös hienosti tapahtumia, kun päästiin heittämään hienoissa olosuhteissa. Oli upeaa myös havaita, että saaliissa oli paljon kirkasta kalaa. Hyvän kalantulon aikaan pitää kuitenkin pitää järki päässä. Tummat lohet ja erityisesti isot naaraslohet onkin järkevää vapauttaa elokuulla.

Kuluva viimeinen täysi lohestusviikko alkoi haastavammissa olosuhteissa kuin mennyt viikko. Maanantaina vettä tuli kuin aisaa ja joen vesi alkoi jälleen nousta. Tiistaina haasteita toi  kova pohjois



tuuli. Lohia on kuitenkin alkuviikollakin saatu ja kelit ovat paranemaan päin. Kireitä siimoja viimeiselle viikonlopulle! Nyt kannattaa nauttia, ensi kesään on taas pitkä aika...

Uudet perunat ja loimulohi
Onko saatu kala..

Iltarusko
Jukka ja koukkuleuka..
-Naamisuvanto-

lauantai 13. elokuuta 2016

Mieluisaa lohestusta

Mosku tahtoisi jo joelle...
 
Kelit ovat viilentynyt edelleen. Veden lämpötila on nyt 13 astetta ja vesi on edelleen erittäin korkealla vuodenaikaan nähden. Alkuviikosta se laski tasaisesti, mutta vedenlasku on jatkuneiden sateiden vuoksi ainakin toistaiseksi pysähtynyt. Erinomainen veden lämpötila ja kirkastunut vesi on tarjonnut erinomaiset olosuhteet lohenkalastukseen! Kovat etelätuulet haittasivat kalastusta alkuviikolla, mutta suojaisissa soutupaikoissa vavat taipuvivat tuolloinkin kiitettävään tahtiin... Nyt tuulet ovat kääntyneet pohjoiseen ja tänään on nautittukin upeasta kalastuskelistä. Punamusta on ollut vaapuissa ehdoton valttiväri ja myös pellit ovat toimineet kuluneella viikolla mainiosti! Tässä iloisia tunnelmia suvannon varrelta:

Mikon ja Pekan ennätyslohi laittaa ilmeet muikeaksi.

Kojamo ei sylissä paina.

Miika heittää, huomatkaa tyköistuvan kireä takki...

Teuvon ja Tapion nappipäivä huipentui kirkkaaseen 5,5 kilon loheen.

Se oli iso! Santeri muistelee maanantaiyön karkuutusta...


Perhon uittoa illan hämärtyessä.    


torstai 11. elokuuta 2016

Lohiprinssi 2016

Kuten edellisessä blogitekstissämme kerroimme, Tornionjoen lohikuninkuus vuonna 2016 ratkottiin menneenä viikonloppuna. Kehaisimmekin jo ohimennen Juho Airasmaan ja Ville Suhosen hienoa suoritusta ja sijoittumista upeasti hopeasijalle. Nyt on kuitenkin pakko pureutua hieman tarkemmin erityisesti Juhon lohikesään 2016.

Mies teki Naamisuvannolle jo viime vuosina perinteeksi muodostuneet kaksi kalareissua. Juho saapui meille jo toisella lohiviikolla ja souti yksin ensimmäisen viikon. Seitsemän tärpin jälkeen, kahdeksas vihdoin pysyi ja kausi aukesi komeasti 9,5 kiloisella kalalla! Seuraavan viikon hän vietti Honkasuvannolla Joensuusta kotoisin olevan ystäväporukkansa kanssa. Pojat ovat aina olleet luovia ja rohkeita kokeilijoita. Tänä vuonna he kuvasivat mieleenpainuvia kalastushetkiä tärppikameroilla perinteisten gopro-videoiden höysteeksi. Viikko oli porukalle kaikinpuolin onnistunut ja lohetkin kiusasivat ahkeria pokerinpelaajia...

Todellinen täysosuma Juholle ja Juhana Hiiroselle pamahti kuitenkin Kojamon Kiusaus kalakilpailusta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen vapa värähto raskaasti kilpailun viimeisellä tunnilla... Kaikessa rytäkässä yksi vaappukin sotkeutui siimaan kohtalokkaan näköisesti, mutta kiperien vaiheidsen jälkeen miehet klaarasivat väsytyksen upeasti kotiin ja juhlat saattoivat alkaa. Pojat voittivat kilpailun koko kisahistorian ennätyskalalla, mahtavalla 15,8 kilon kojamolla!

Toiselle lohireissulleen Juho saapui yhdessä Suhosen Villen kanssa viime viikon puolivälissä. Kaverusten sitkeä soutaminen palkittiin parhaassa mahdollisessa paikassa, kun Lohikuninkuus-kilpailussa vapaa taivutti Naamisuvannolla upea kirkas 9,8 kiloinen kala. Kesän toinen kilpailukala nousi veneeseen jo rutiinilla. Kilpailun punnituspaikalla grammapeli kakkossijasta kääntyi poikien voitoksi ja naisväelle saatiin tuliaisiksi polkupyörä (saa jatkossa kulkea itse autolla kalalle). Kukaan ei ole aiemmin voittanut saman kesän aikana sekä Kojamon Kiusausta, että Tornionjoen lohikuninkuus-kilpailua. Ei siinä Juhokaan aivan onnistunut, mutta kesän kilpailumenestys oli silti huikeaa tasoa! Kuten pojat omin sanoin sanoivat: "aivan ei ollut meistä lohikuninkaiksi, mutta ehkä prinsseiksi kuitenkin." Juho valmistaa vaappunsa itse ja kausi onkin ollut hänen tekemälleen JOA-vaapulle mainiota mainosta. Naamisuvanto onnittelee lohiprinssejä vielä menestyksestä ja toivottaa sinisiä ajatuksia vaappuverstaalle!

Ville, Juho ja lohikuninkuuskilpailussa hopean tuonut kaunotar.



-Naamisuvanto-

maanantai 8. elokuuta 2016

Veneestä heittämistä

Elokuun ensimmäinen viikko on huilannut vauhdilla ohi. Kelit viilenivät Väylän varressa ja helteitä seurasivat kovat sateet. Vesi lähtikin nopeaan nousuun ja nousi viikon aikana reilusti yli puoli metriä. Nähtiin harvinaiseti jo lohikauden kolmas tulva. Alkuviikosta tapahtumia tuli mukavasti, kun vesi viileni viidentoista asteen tietämille. Kun vesi jatkoi nousuaan ja roskan määrä vedessä lisääntyi, meni soutukalastus viikon puolivälistä eteenpäin haastavaksi. Lauantaina vedennousu alkoi tasaantumaan ja sunnuntaina se kääntyi Naamisuvannolla laskuun.
Markku Juntunen ja komea koukkuleuka perjantaiaamulta.
Viikonloppuna käytiin myös Tornionjoen lohikuninkuuskilpailu lauantaina ja sunnuntaina. Kilpailualue oli totutusti Lappeankosken alta Pellon Puruskosken niskalle. Korkea vesi tuotti haastetta kalastukseen, mutta loppujen lopuksi kilpailussa oli useilla veneillä tapahtumia mukavasti. Kaloja saatiin 25 kappaletta ja voittajaksi selvisivät Juhani Palosaari ja Risto Petäjäniemi Lappeasta saadulla 12,79 kiloisella lohella. Meidän vieraamme Ville Suhonen ja Kojamon Kiusauksen jo kesäkuussa voittanut Juho Airasmaa sijoittuivat kilpailussa upeasti toisiksi viime hetkillä Naamisuvannolta saadulla kirkkaalla 9,8 kiloisella kalalla. Naamisuvanto onnittelee poikia lämpimästi kilpailussa menestymisestä! Meidän porukalle jäi enemmän ja vähemmän luu käteen tämän vuoden kilpailussa, kun pojat vuoronperään karkuuttivat kalan toisensa jälkeen. Kilpailusta pois jäänyt Petri ei voinut kuin ihmetellä moista säheltämistä... Tästä näet kilpailun tulokset kokonaisuudessaan: http://www.naamisuvanto.net/kuvat/kalaan/saadut_kalat/2016/lohikuninkuus_tulokset2016.pdf

Varmasti jokainen lohimies tuntee joen nimeltä Alta. Siellähän lohen pyynti tapahtuu veneestä perhoa heittämällä, joka on loistava tapa tavoittaa paikat, joihin ei rannalta heittämällä yletä.Tulemme ensi kaudelta alkaen tarjoamaan veneestä heittämistä vieraillemme myös Naamisuvannolla! Opasveneemme ovat 7,5 metriä pitkiä ja ne ovat heitettäessäkin erittäin vakaita. Tornionjoki on tunnettu suuresta ja voimakkaasta lohestaan ja kuten jokea seuraavat tietävät ovat vioime vuodet olleet myös kalamääriltään erinomaisia lohivuosia. Tornionjoki tarjoaa myös rantamiehille paljon upeita koskia ja pooleja, mutta kaikkia parhaita paikkoja ei voi rannalta ikinä saavuttaa. Naamisuvanto tarjoaa erittäin vaihtelevia ja hienoja pooleja veneestä heittävälle perhomiehelle. Oppaittemme erinomainen paikallistuntemus vie veneesi juuri sinne, mistä lohet tavoittaa ja taitava soutaja saa jatkettua perhon driftiä haluttaessa juuri sopivasti lohta ärsyttäen. Alla olevasta videosta näet, miltä homma näyttää käytännössä! Jos kiinnostus herää jo tulevaa kautta ajatellen, ota rohkeasti yhteyttä! https://www.youtube.com/watch?v=5SdoWKVtTmc

Pojat lähdössä veneestä heittämään.



And action... Heittämistä veneestä.

Vesi on jatkanut maanantaiaamuna laskuaan, veden lämpötila on 14 astetta ja viikolle on luvattu viileitä kelejä. Olosuhteet lohenpyyntiin vaikuttavat erinomaisilta ja alkavasta viikosta tulee varmasti mielenkiintoinen! Kireitä siimoja viikon vieraillemme ja kalamiehille pitkin väylänvartta!


-Naamisuvanto-

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kotiinpaluu!

Keskiviikkoaamuna Miskan kohdalle osui erityinen perholohi. Kirkas ja vastanoussut 113 senttinen kala kantoi merkkiä selässään. Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että lohi oli merkitty kaksi vuotta aiemmin Tornionjoella ja vieläpä meidän toimestamme Naamisuvannolla! Saajana toimi tuolloin vaappua soutanut Saku. Kaksi vuotta myöhemmin lohi palasi komeasti kasvaneena uudelleen kutemaan synnyinseuduilleen. Lohi jatkoi uintiaan, toivottavasti se pääsee syksyllä viettämään rauhassa häitään!

Kotiinpaluu jatkuu...

Kelit ovat jatkuneet lämpiminä, mutta alkuviikosta pitäisi viilentyä. Tälläkin viikolla joki on kuitenkin palkinnut ahkeria kalamiehiä ja kossit näyttävät saavuttaneen Naamisuvannon toden teolla. Joella näkeekin aikamoisia hyppynäytöksiä tällä hetkellä.


-Naamisuvanto-

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hellettä pitelee

Viikko on jatkunut Pellossa alusta loppuun asti helteisenä. Yöt ovat kuitenkin pysyneet erittäin viileinä ja vedenlämpö heiluukin edelleen 17 asteen molemmin puolin. Kirkasta kalaa nousee edelleen mukavissa määrin ja kalaa on suvannolla näkynytkin kovasti. Niin vanhaa asentokalaa, kuin uutta kirkasta lohta. 

Harjun miesten elämän ensimmäinen lohi laittaa suut messingille!

Kirkkaat kulta- ja kuparipunaiset väriyhdistelmät olivat tämän viikon ehdoton hitti. Tapahtumia oli niin vaapuissa, pelleissä, kuin perhoissakin, joskin uinteja on saanut pienentää jo alkukaudesta. Sitkeät yrittäjät on palkittu ja yhteenvetona voidaan todeta, että lohiviikko oli hellekeleihin nähden oikein hyvä ainakin Naamisuvannolla. Kelit näyttävät jatkuvan kuumina ainakin alkuviikosta, joten kalastus kannattaa edelleen keskittää yön viileisiin hetkiin. Kireitä siimoja alkavalle viikolle!

Valtteri kannattelee ensimmäistä itse väsytettyä lohta... 



Saku soutaa upeassa iltavalossa.


-Naamisuvanto-



torstai 21. heinäkuuta 2016

Kesä etenee vauhdilla

Äkkiä tuntuu kuluvan tämäkin lohikausi. Heinäkuu on taittunut jo loppupuolelle ja kiirusta on edelleen pitänyt täällä Naamisuvannolla. Vesi on laskenut tulvasta hiljalleen alaspäin. Ruotsin puolella on kuitenkin sadellut edelleen ja vuoriltakin on tullut vielä sulamisvesiä. Veden lämpötila onkin toistaiseksi pysynyt kalastuksen kannalta kohtalaisissa lukemissa. Se on tällä hetkellä 17 astetta. Mennyt viikonloppu oli viileä ja sateinen, erityisesti sunnuntai tarjosikin ilon päiviä monille lohenkalastajille. Alkuviikko on lähtenyt käyntiin kirkkaana ja lämpimänä. Kalatapahtumia on silti tullut mukavaan tahtiin. Erityisesti kirkkaat vieheet ovat nyt perinteisten punamustien ja kuparinsävyjen lisäksi toimineet päiväsaikaan hienosti. Kalastus saattaa mennä loppuviikolla haastavampaan suuntaan, jos helteet jatkuvat luvatunlaisina. Yöt alkavat elokuun lähestymisen johdosta kylmenemään ja kannataakin keskittää kalastus yön viileämpiin hetkiin. Myös vaapun uintia on syytä lämpenevän veden johdosta pienentää, eikä perhoja kannata unohtaa...
Moskun toiveikas katse lohimiehen suuntaan..

Saku ja Mosku heinäkuisessa illassa.


Kattilakosken ohi on uinut liki 1400 lohta vuorokaudessa edellisen päivityksen mukaan. Kirkasta kalaa on siis liikkeellä ilahduttavan paljon. Kossit alkavat saapua myös Pellon korkeuksille. Pikkulohet tarjoavat siiman päässä hauskoja hetkiä ja ne ovat hanakoita ottamaan... 90 000 lohta on joessa, maaginen 100 000 lähestyy. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, mikä on lopullinen kalamäärä.


Mia, Miska ja vapautensa voittanut upea naaraslohi.

-Naamisuvanto-

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Vettä riittää

Heinäkuun ensimmäinen täysi viikko alkaa olemaan takanapäin. Alkuviikko alkoi mukavan kalantulon merkeissä ja isoakin kalaa tuntui olleen liikkellä, helmenä Ojanperän Jounin saama 15,2 kiloinen peilikirkas nousukala Honkasuvannolta. Viikko on ollut erittäin sateinen ja alkuviikkoa värittivät lisäksi kovat ukonilmat, jotka sotkivat kalastusta pitkin jokivartta. Myös yläjuoksulla satoi rajusti ja joki on noussutkin Naamisuvannolla reippaasti yli metrin viikon alusta. Kova vedennousu on vaikeuttanut erityisesti soutukalastusta, sillä tulvaveden mukana on kulkenut paljon heinää ja muuta tavaraa, aina lampaista lähtien...Veden lämpötila on sateiden ja vedennousun myötä taas hieman laskenut ja on nyt taas 15 asteen tietämissä. Perhokalastajille vedennousu on ollut positiivinen asia. Paikoissa, joissa on vaan heittotilaa löytynyt, on tapahtumia rantakalastajille tullut hyvin. Huolimatta haastavasta soutukalastuksesta, jokusia soutukalojakin on loppuviikollakin noussut. Kalaa on edelleen noussut Kattilakosken laskurin ohi hienoja määriä ja jopa maaginen 100 000 nousulohen raja näyttäisi tänä vuonna olevan lähellä rikkoutua. Eli on mahdollista, että nousuvuodesta tulee jopa kaikuluotainajan paras. Tästä näet viimeisimmän tilanteen Luken Kattilakosken lohilaskurissa: https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/

Iso kojamo sylissä kelpaa myhäillä...


Korkea vesi tässä vaiheessa kautta ja suuri kalamäärä lupaavat erittäin hyvää heinäkuun kalastusta ajatellen. Veden lämpötila on kohdillaan ja kun vesi lähtee laskuun ja kirkastuu, on kalastus luultavasti erittäin hyvää. Alkavaa viikkoa odotellaan mielenkiinnolla!

Ojanperän Jouni ja kirkas unelmalohi.


-Naamisuvanto-

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kalastuksen iloa

Juhannus on vietetty ja vuoden pisin päivä ohitettu. Valoa kuitenkin riittää ja kalaa on edelleen hienosti liikkeellä. Juhannusviikon hurja tulva on kääntynyt nyt selvään laskuun ja vesi on puhdistunut kalastajien iloksi. Vesi on lämmenyt juhannuksen ajasta lämpimien päivien johdosta noin 15 asteeseen. Olosuhteet lohenpyyntiin ovat kuitenkin edelleen erinomaiset. Kalastus oli aikaisen lohennousun ansiosta täällä Pellon korkeuksilla poikkeuksellisenkin hyvää. Seuraavassa tunnelmia joelta ja vavan varresta. Toivotamme kaikille lukijoille kireitä siimoja ja rattoisia kesäpäiviä!


Vapa taipuu ja lohi hyppää komeasti perhosiiman päässä Kengiksen poolialueella!

Perho valmiina pyytämään...

Saku heittää kelluntarenkaasta


Lohi syöksyy ja pulssi nousee!

Kohti seuraavaa laskua...



-Naamisuvanto-





keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ruuhkaviikot

Kesäkiireet ovat saapuneet toden teolla Väylän varteen! Meidänkin edellisestä päivityksestä tänne blogin puolelle on vierähtänyt jo liikaa aikaa... Joella ollaan saatu olla oikein urakalla, kun viiime viikolla käynnistyi lohivieraiden saapuminen täydellä teholla. Kalaa kulkee edelleen upeaa noin 3000 lohen vuorokausivauhtia Kattilakosken ohi. Vesi laski viikon alussa jo vuodenaikaan nähden hyvin alas ja oli kirkasta. Soutuhommissa saatiinkin pyytää ihanneolosuhteissa ja vavatkin ovat taipuneet monissa veneissä hienoon malliin! Vesi säilyi silti parista lämpimästä päivästä huolimatta sopivan viileänä noin 15 asteessa.

Viikon loppupuolella alkoi vuorilla kovat rankkasateet, jotka iskivät Naamijokivarteenkin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Vesi lähti nousuun jo torstai-iltana ja on sen jälkeen noussut tähän päivään liki puoli metriä viikon takaisesta. Vesi viileni 13 asteeseen. Roskaa liikkuu ja se vaikutti osaltaan viikonlopun hieman hiljentyneeseen kalan tuloon. Kun vedennousu tasaantuu, näyttävät pyyntiolosuhteet kuitenkin erinomaisilta! Alkavaa juhannusviikkoa odotellaankin vesi kielellä.

Menneen viikon loppupuolella käytiin myös perinteinen lohenkalastuskilpailu Kojamon Kiusaus. Naamisuvannolle kilpailu oli jälleen kerran erittäin antoisa. Meillä onkin suuri kunnia onnitella jo toisen kerran kilpailun historiassa vieraitamme kilpailun voitosta! Kisassa tuli mukavasti lohia, mutta suuret kalat jäivät voittajavenekuntaa lukuunottamatta saamatta, useista kirvelevistä karkuutuksista huolimatta. Voitto näytti menevän jo alle 10 kilon lohelle, mutta kisan viime hetkillä Juho Airasmaa ja Juhana Hiironen saivat siimaansa todellisen unelmalohen. Jännittävän väsytysnäytelmän jälkeen pojat koukkasivat veneeseen 15,8 kiloisen peilikirkkaan kojamon! Petrin pitkään voimassa ollut kisaennätys 15,7 kiloa jää nyt historiaan. Joutuukohan isäntäkin ottamaan osaa ensi vuoden kilpailuun? ;) Naamisuvanto onnittelee lämpimästi voittajia!
Kojamonkiusaus voittajat 2016

Myös Pohjolan porukan Andreas ja Nicklas jättivät lohineitsyytensä tyylillä. Poikien saama 8,5 kiloinen kala toi hienon kolmossijan kilpailussa! Myös saman porukan Janne sai avattua lohitilinsä Tornionjoella ja vieläpä kilpailussa kauniilla viiden kilon kalalla. Samulin kanssa soutaneet Kaj ja Kari Enston porukasta kunnostautuivat myös hienolla vajaan 7 kilon lohella ja sijoituksella kymppisakkiin.

Mennyttä viikkoa on mahdoton muistella ilman mainintaa Suojoki Harrista. Viisitoista ensimmäistä vierailua lohijoilla ei ollut tuottanut tulosta, mutta viime viikolla 15 vuoden pitkä odotus palkitiin vihdoin korkojen kera! Harri ja Silvennoisen Jari istahtivat keskiviikkoiltana Santerin veneeseen ja loppu on niin sanotusti historiaa... Ensin koettiin synkkää huokailua ja veneen lattian takomista, kun suurlohi jatkoi pitkän väsytyksen päätteeksi matkaansa koukkurenkaan petettyä. Hetken päästä vapa taipui kuitenkin uudelleen komeasti ja upean 45 minuutin jännitysnäytelmän jälkeen Harrin ensimmäinen lohi oli vihdoin todellisuutta! Painoa upealla kojamolla oli 15,6 kiloa ja pituutta 119 senttiä. Seuraavalla kerralla ennätystä onkin hieman haastavampi parantaa... Kalasta jää ikuinen muisto, sillä kojamo päätyy tulevaisuudessa Harrin kodin seinälle täytettynä. Naamisuvanto onnittelee lämpimästi koko venekuntaa!
Harri ja Jari


Naamisuvanto

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Myrskyä piteli

Olosuhteet ovat jo alkaneen kauden aikana vaihdelleet kovasti. Kauden ensimmäisten päivien helteistä, ollaan tultu 2-3 asteen päivälämpötiloihin. Samalla veden lämpötila on pudonnut 16 asteesta kahdeksaan. Alkuviikon hienojen kalailmojen jälkeen eilinen ja keskiviikko on pidetty myrskyilmoja pitkin jokivartta. Keskiviikkoaamun jälkeen tuuli alkoi ennustusten mukaisesti nousemaan ja sade yltymään. Kovimmillaan keli oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kova tuuli jatkui läpi torstain, mutta tyyntyi illaksi kalastettavalle tasolle.

Kirkas nousukala on upea taistelija perhovavassa!


Kovien sateiden jälkeen vesi on kääntynyt hienoiseen nousuun, mutta on edelleen alhaalla. Edelleen ulkona puhaltelee navakasti, mutta he ketkä joelle ovat vaivautuneet, ovat päässeet nauttimaan hienosta kalastuksesta. Lohennousu on jatkunut aikaisena ja vuodenaikaan nähden ennätyksell
isen kovana. Tällä hetkellä nautitaankin upeasta alkukesän lohestuksesta. Alla muutamia onnistumisia jokivarresta!


Kaarel ja onnistumisen iloa!



Saku laskee upeaa kollitaimenta jatkamaan kutuvaellustaan. Mittaa kalalle oli kertynyt peräti 79 cm.





Naamisuvanto



maanantai 6. kesäkuuta 2016

Legenda kävi kylässä

Kalannousu Kattilakosken ohi on jatkunut kevään trendin mukaisesti vilkkaana. Aika näyttää, mihin nousumäärissä tullaan lopulta päätymään... Lohia on alkanut myös tarttumaan Pellonkin alueella mukavasti vilkastuvaan tahtiin. Kolehmaisen Teijo räjäytti Kullekorvasta jättipotin, kun upea 128 senttinen ja 21,04 kiloinen kojamo antautui peräti puolitoista tuntia kestäneen jännitysnäytelmän jälkeen! Naamisuvanto onnittelee! Tornionjoki tarjoaa jälleen kaudella 2016 huimia elämyksiä.

Teijo Kolehmainen ja unelmalohi!  
Myös Naamisuvannolla koettiin mielenkiintoinen sunnuntaipäivä, kun lohen perhokalastuksen elävä legenda Håkan Norling vieraili luonamme. Joellakin käytiin ja muutaman laskun ajan päästiin ihailemaan ruotsalaismestarin uskomattoman sulavaa heittämistä ja onkimista kovassa tuulessa. Norling tuli tunnetuksi 1980-luvulta alkaen, kun hän toimi oppaana ympäri Pohjolan parhaita lohijokia. Yhdessä Mikael Frödinin, Johan Abelssonin ja kumppanien kanssa miehet kehittivät lohen perhokalastusta meidän nykyään tuntemaamme muotoon.


Håkan, Saku ja Miska jokivarressa.
Ampumapääsiimat, conehead-päiset kettusiipiset putkiperhot ja upposiimojen voimakas kehittäminen voidaan lukea pitkälti juuri näiden herrojen ansioksi. Håkanin Tempelhund putkiperho on jokaiselle lohen perhokalastajalle käsite. Håkan toimii nykyään Guidelinen Skandinavian myyntipäällikkönä. Hänellä oli ilahduttavasti aikaa Pohjoismaiden myymäläkiertueen välissä pysähtyä esittelemään kalastusvälineitä ja poiketa kalalla Naamisuvannolla. Vaikka lohi jäikin saamatta, oli päivä perhotaiturin seurassa ikimuistoinen!


Mestarin tyylinäyte.

 Naamisuvanto

torstai 2. kesäkuuta 2016

Lohikausi käynnissä!

Kausi avattiin eilen aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Veden lämpötila Naamisuvannolla on 14 C ja vesi on vuodenaikaan nähden alhaalla. Lohta on kuitenkin lähtenyt nousemaan jokeen todella lupaavaa vauhtia ja toukokuun viimeiseen päivään mennessä 3000 nousulohen raja meni Kattilakosken luotaimella rikki. Avauslohikin saatiin Pellosta jo tilastoihin. http://www.naamisuvanto.net/fi/kalaan/saalistilastot/index.html Onnittelut saamamiehelle! Viikonlopulle luvataan viilenevää keliä, joten loppuviikko sekä ensi viikko näyttävät jo kalastuksellisesti erittäin mielenkiintoiselta. Kireitä siimoja tuleville vieraille ja kaikille jokivarressa!


Naamisuvanto

maanantai 30. toukokuuta 2016

Banana Fly

Kupariconella varustettu Banana on mainio valinta siimaan kirkkaalla kelillä.


Kun kalastetaan hieman värjäytyneessä vedessä kirkkaassa auringonpaisteessa, harva perho toimii niin hyvin, kuin Mikael Anderssonin kehittämä Banana fly. Se on nimensä mukaisesti koko keltainen, kettusiipinen ja pehmeähäkiläinen putkiperho. Perho on noussut 2000-luvulla Pohjois-Ruotsin lohijoilla moderniksi klassikoksi ja on niittänyt mainetta myös Keski-Norjan suurilla joilla, kuten Gaulalla ja Orklalla. Hieman likaisen keltaisen värinen siipi ja häkilä luovat vedessä upean silhuetin ja ennen kaikkea lohi tuntuu vihaavan väriä rankasti. Kun tavoitellaan alkukauden suurlohia Banana fly lukeutuu myös meidän ehdottomiin suosikkiperhoihin. Vesi on viileää sekä korkealla ja joessa kulkee roskia. Tuolloin on tärkeää, että perho on isokokoinen ja näkyvä! Kun tiedät, että voit luottaa perhoosi unelma suurlohesta on askeleen lähempänä...

Banana toimii kuitenkin läpi kauden, kun kokoa pienennetään veden lämmetessä. Ei kannata unohtaa myöskään koukkuperhojen sitomista.Koukkuun sidottu pienehkö kokojen 8-12 Banana on vuosien saatossa ollut erinomainen meritaimen perho.

Banana fly muunnos - resepti:

Putki: kirkas XS/M tai S/L
Perä: kultainen braid
Runko:  SSS magma yellow dubbing
Alussiipi: ohut nippu keltaista bucktail
Siipi: 2-3 nippua burned yellow kettua/temppelikoiraa ym. sidotaan pisaramalliseksi siiveksi
Viidakkokukot sidotaan ennen häkilää kahta puolen siipeä
Häkilä: Metz pehmeä häkilä ym. burned yellow kaulushäkilä
Cone: kupari/hopea/kulta

Omatekoinen Banana petti Sakun kauden avauslohen pari kautta sitten. Kuinka käy tänä vuonna?


Naamisuvanto

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vuorta edemmäs kalaan?


Lohennousu Väylään on käynnistynyt lupaavaa tahtia, kun jo toista tuhatta nousukalaa on uinut Kattilakosken luotaimen ohi kohti pohjoista. Oppaamme Santeri tulkitsi nousutilastoa mietteliäänä ja pakkasi autonsa kohti Ruotsin tuntureita. Mikäli kalat uivat tuota tahtia ne ovat jo kaukana ylävirralla, kun kausi alkaa mies laskeskeli... Samalla reissulla saattaisi päästä jopa norjalaisnaisen syleilyyn.. Eihän tuollaista mahdollisuutta voi jättää käyttämättä!

Pitkin viikonloppua puhelimiin onkin napsunut huimia maisema- ja tunnelmapaloja vuorilta. Lunta siellä näyttää vielä riittävän. Tässä niistä muutamia:

Matka tunturiin vaatii kunnon menopelin.

Komea opas tähyää kohti uusia kalapaikkoja. Sinkkunaiset saavat pitää varansa...

Auringonlasku vuorilla on unohtumaton elämys!
 

Santeri oli varma, että hän näki lohenhypyn joenmutkassa... Torniolaiset ovat hämmentävän nopeita uimareita ja vaeltavat kauas. Mikäli Luonnonvarakeskuksen tutkijoita kiinnostaa havainnot entistä kaukaisemmista kutualueista, ottakaa yhteyttä! Me jäämme mielenkiinnolla odottamaan onnistuuko Santeri koukuttamaan upeasta ylänköjoesta kauden ensimmäisen kirkkaan lohen.


Naamisuvanto





perjantai 27. toukokuuta 2016

Lohi nousee!

Toukokuu lähestyy kovaa kyytiä loppuaan ja lohikauden avaukseen on enää muutama päivä. Lehti on tullut pohjoisessakin puuhun ja ilma näyttää lämpiävän loppuviikkoa kohti kesäisiin lämpötiloihin. Varma kesän tulon merkki lohenkalastajan perspektiivistä on Luonnonvarakeskuksen kaikuluotauksen käynnistyminen. Kattilakosken luotain on nyt ollut muutaman päivän toiminnassa ja alku näyttää lupaavalta! Lohia on jo kauden alla mennyt Kattilakoskenkin korkeudella jo yli 200 kappaletta päivässä. Tästä pääset seuraamaan lohien nousumääriä: https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/

Vesi on alhaalla, jopa kesäisessä korkeudessa, joten kalastusolosuhteet ovat jo nyt kauden alla mainiot. Poltteet joelle ovat varmasti monella lohimiehellä kovat ja niin täälläkin odotellaan kauden alkua jo kiihkeästi. Stay tuned, kohta se alkaa!


Naamisuvanto

perjantai 20. toukokuuta 2016

Samurai resepti

Seuraavassa jo aiemmin esitellyn Samurai-perhon resepti värissä oranssi/musta ja sidontaohjeet vaihe vaiheelta.

Putki: Musta FITS M + Musta FITS XS

Runko: 1/3 musta putki, 1/3 kultainen braid, 1/3 SSS dubbing hot orange

Siipi: pitkä musta siipi, joka ui hyvin (musta vuohi, temppelikoira tai pitkä ketun vartalokarva), muutama kimalle punaista Angel Hairia

Häkilä: harjattu dubbing ja 1-2 pehmeää mustaa häkilähöyhentä (Metz soft hackle, minimarabou ym.)

Cone: FITS punainen conehead koossa M


Perhossa tarvittavat materiaalit potretissa.

Putket yhdistetään leikkaamalla suurempaan M-putkeen V:n muotoinen halkio ja työntämällä XS putki noin sentin matkalta M putken sisään ja kiinnittämällä molemmat putket jämäkästi sidontaneulaan. Liitos vahvistetaan sidontalangalla ja vedetään tiukaksi. Liimaa ei kuitenkaan tarvita V-halkion ansiosta. Tämän jälkeen pohjustetaan M-putken runko noin 2,5 sentin matkalta ja sidotaan peräksi kultainen braid. Kirkkaan oranssi dubbing pyöritellään riittävän ohuena sidontalangan ympärille ja sidotaan sikarinmallinen runko dubbaamalla, joka harjataan auki ilmavan ja kuultavan hahmon saavuttamiseksi.


Otetaan ohut nippu mustaa vuohea ja sidotaan pitkä ja ohut alussiipi. Lisätään muutama kimalle punaista Angel hairia. Tämän jälkeen sidotaan perholle alushäkilä pehmeästä häkilähöyhenestä spey-tyyliin.


Ensimmäisen häkilän saanut Samurai etuviistosta.


Otetaan hieman paksumpi ja pidempi nippu vuohea ja sidotaan pitkä päällyssiipi. Tämän jälkeen otetaan häkilää vähän pidemmät viidakkokukot ja sidotaan ne kahta puolen siipeä. Sitten pyöräytetään toinen häkilähöyhen päällyshäkiläksi.

Coneheadia vailla oleva perho sivulta.


Tee päätössolmu ja vahvista pikaliimalla. Levitä pikaliimaa myös XS-putkelle ja laita kokoa M oleva punainen conehead valmiiksi XS-putkelle. Paina conehead jämäkästi vasten häkilähöyheniä. Katkaise saksilla ylimääräinen pätkä XS-putkesta ja jätä noin 3 mm putkea kuulapään edestä näkyviin. Polta pää sytkärillä siistiksi. Perho on valmis uimaan.

Sidontapenkissä oleva Samurai valmiina haastamaan lohet.


Naamisuvanto