Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Banana Fly

Kupariconella varustettu Banana on mainio valinta siimaan kirkkaalla kelillä.


Kun kalastetaan hieman värjäytyneessä vedessä kirkkaassa auringonpaisteessa, harva perho toimii niin hyvin, kuin Mikael Anderssonin kehittämä Banana fly. Se on nimensä mukaisesti koko keltainen, kettusiipinen ja pehmeähäkiläinen putkiperho. Perho on noussut 2000-luvulla Pohjois-Ruotsin lohijoilla moderniksi klassikoksi ja on niittänyt mainetta myös Keski-Norjan suurilla joilla, kuten Gaulalla ja Orklalla. Hieman likaisen keltaisen värinen siipi ja häkilä luovat vedessä upean silhuetin ja ennen kaikkea lohi tuntuu vihaavan väriä rankasti. Kun tavoitellaan alkukauden suurlohia Banana fly lukeutuu myös meidän ehdottomiin suosikkiperhoihin. Vesi on viileää sekä korkealla ja joessa kulkee roskia. Tuolloin on tärkeää, että perho on isokokoinen ja näkyvä! Kun tiedät, että voit luottaa perhoosi unelma suurlohesta on askeleen lähempänä...

Banana toimii kuitenkin läpi kauden, kun kokoa pienennetään veden lämmetessä. Ei kannata unohtaa myöskään koukkuperhojen sitomista.Koukkuun sidottu pienehkö kokojen 8-12 Banana on vuosien saatossa ollut erinomainen meritaimen perho.

Banana fly muunnos - resepti:

Putki: kirkas XS/M tai S/L
Perä: kultainen braid
Runko:  SSS magma yellow dubbing
Alussiipi: ohut nippu keltaista bucktail
Siipi: 2-3 nippua burned yellow kettua/temppelikoiraa ym. sidotaan pisaramalliseksi siiveksi
Viidakkokukot sidotaan ennen häkilää kahta puolen siipeä
Häkilä: Metz pehmeä häkilä ym. burned yellow kaulushäkilä
Cone: kupari/hopea/kulta

Omatekoinen Banana petti Sakun kauden avauslohen pari kautta sitten. Kuinka käy tänä vuonna?


Naamisuvanto

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vuorta edemmäs kalaan?


Lohennousu Väylään on käynnistynyt lupaavaa tahtia, kun jo toista tuhatta nousukalaa on uinut Kattilakosken luotaimen ohi kohti pohjoista. Oppaamme Santeri tulkitsi nousutilastoa mietteliäänä ja pakkasi autonsa kohti Ruotsin tuntureita. Mikäli kalat uivat tuota tahtia ne ovat jo kaukana ylävirralla, kun kausi alkaa mies laskeskeli... Samalla reissulla saattaisi päästä jopa norjalaisnaisen syleilyyn.. Eihän tuollaista mahdollisuutta voi jättää käyttämättä!

Pitkin viikonloppua puhelimiin onkin napsunut huimia maisema- ja tunnelmapaloja vuorilta. Lunta siellä näyttää vielä riittävän. Tässä niistä muutamia:

Matka tunturiin vaatii kunnon menopelin.

Komea opas tähyää kohti uusia kalapaikkoja. Sinkkunaiset saavat pitää varansa...

Auringonlasku vuorilla on unohtumaton elämys!
 

Santeri oli varma, että hän näki lohenhypyn joenmutkassa... Torniolaiset ovat hämmentävän nopeita uimareita ja vaeltavat kauas. Mikäli Luonnonvarakeskuksen tutkijoita kiinnostaa havainnot entistä kaukaisemmista kutualueista, ottakaa yhteyttä! Me jäämme mielenkiinnolla odottamaan onnistuuko Santeri koukuttamaan upeasta ylänköjoesta kauden ensimmäisen kirkkaan lohen.


Naamisuvanto





perjantai 27. toukokuuta 2016

Lohi nousee!

Toukokuu lähestyy kovaa kyytiä loppuaan ja lohikauden avaukseen on enää muutama päivä. Lehti on tullut pohjoisessakin puuhun ja ilma näyttää lämpiävän loppuviikkoa kohti kesäisiin lämpötiloihin. Varma kesän tulon merkki lohenkalastajan perspektiivistä on Luonnonvarakeskuksen kaikuluotauksen käynnistyminen. Kattilakosken luotain on nyt ollut muutaman päivän toiminnassa ja alku näyttää lupaavalta! Lohia on jo kauden alla mennyt Kattilakoskenkin korkeudella jo yli 200 kappaletta päivässä. Tästä pääset seuraamaan lohien nousumääriä: https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/

Vesi on alhaalla, jopa kesäisessä korkeudessa, joten kalastusolosuhteet ovat jo nyt kauden alla mainiot. Poltteet joelle ovat varmasti monella lohimiehellä kovat ja niin täälläkin odotellaan kauden alkua jo kiihkeästi. Stay tuned, kohta se alkaa!


Naamisuvanto

perjantai 20. toukokuuta 2016

Samurai resepti

Seuraavassa jo aiemmin esitellyn Samurai-perhon resepti värissä oranssi/musta ja sidontaohjeet vaihe vaiheelta.

Putki: Musta FITS M + Musta FITS XS

Runko: 1/3 musta putki, 1/3 kultainen braid, 1/3 SSS dubbing hot orange

Siipi: pitkä musta siipi, joka ui hyvin (musta vuohi, temppelikoira tai pitkä ketun vartalokarva), muutama kimalle punaista Angel Hairia

Häkilä: harjattu dubbing ja 1-2 pehmeää mustaa häkilähöyhentä (Metz soft hackle, minimarabou ym.)

Cone: FITS punainen conehead koossa M


Perhossa tarvittavat materiaalit potretissa.

Putket yhdistetään leikkaamalla suurempaan M-putkeen V:n muotoinen halkio ja työntämällä XS putki noin sentin matkalta M putken sisään ja kiinnittämällä molemmat putket jämäkästi sidontaneulaan. Liitos vahvistetaan sidontalangalla ja vedetään tiukaksi. Liimaa ei kuitenkaan tarvita V-halkion ansiosta. Tämän jälkeen pohjustetaan M-putken runko noin 2,5 sentin matkalta ja sidotaan peräksi kultainen braid. Kirkkaan oranssi dubbing pyöritellään riittävän ohuena sidontalangan ympärille ja sidotaan sikarinmallinen runko dubbaamalla, joka harjataan auki ilmavan ja kuultavan hahmon saavuttamiseksi.


Otetaan ohut nippu mustaa vuohea ja sidotaan pitkä ja ohut alussiipi. Lisätään muutama kimalle punaista Angel hairia. Tämän jälkeen sidotaan perholle alushäkilä pehmeästä häkilähöyhenestä spey-tyyliin.


Ensimmäisen häkilän saanut Samurai etuviistosta.


Otetaan hieman paksumpi ja pidempi nippu vuohea ja sidotaan pitkä päällyssiipi. Tämän jälkeen otetaan häkilää vähän pidemmät viidakkokukot ja sidotaan ne kahta puolen siipeä. Sitten pyöräytetään toinen häkilähöyhen päällyshäkiläksi.

Coneheadia vailla oleva perho sivulta.


Tee päätössolmu ja vahvista pikaliimalla. Levitä pikaliimaa myös XS-putkelle ja laita kokoa M oleva punainen conehead valmiiksi XS-putkelle. Paina conehead jämäkästi vasten häkilähöyheniä. Katkaise saksilla ylimääräinen pätkä XS-putkesta ja jätä noin 3 mm putkea kuulapään edestä näkyviin. Polta pää sytkärillä siistiksi. Perho on valmis uimaan.

Sidontapenkissä oleva Samurai valmiina haastamaan lohet.


Naamisuvanto

perjantai 6. toukokuuta 2016

Jäät lähtee!

Kevät on tullut pohjoiseenkin vauhdilla, kesäisten lämpötilojen helliessä koko Suomen maata. Vähän aikaa sitten Naamisuvannollakin näytti vielä hyvin talviselta, mutta nyt jäät ovat jo lähteneet liikkeelle ryskyen. Hankimme tälle kaudelle käyttöön kuvauskopterin, jonka käyttö tuntuu ainakin Sakulta onnistuvan hienosti! Nuorissa on toivo tulevaisuuteen...

Lohikausi alkaa jo kohta olemaan ovella... Seuraavista videopätkistä voitte nähdä kevään saapuvan vaihe vaiheelta Väylän varteen:

23.4.2016: https://www.youtube.com/watch?v=HyQbwTzQ47Q
1.5.2016: https://www.youtube.com/watch?v=LTVa76HlJss
4.5.2016: https://www.youtube.com/watch?v=hnolBoDLbhU

Myös menneitä kausia ja niiden kohokohtia on hieno muistella uuden kauden kolkutellessa. Tässä on nähtävillä hienoja hetkiä menneeltä soutukaudelta sekä suurlohen jännittävää väsyttämistä kaudelta 2014:

Soutukaudelta 2015: https://www.youtube.com/watch?v=lsSzx6FJ0q4
Saku, Sane ja A-P tositoimissa: https://www.youtube.com/watch?v=03VPbCtWklM


Naamisuvanto