Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Lohennousu on käynnistynyt!

Hei kaikille! Blogin päivittämisestä on vierähtänyt aivan liian pitkä tovi, mutta lupaamme olla ahkeria, nyt kun itse H-hetki alkaa olemaan käsillä ja kesä on saapunut Pohjolaan. Talvi oli pitkästä aikaa koko maassa luminen ja kunnon talvikelejä nähtiin pitkälle kevääseen. Kevät tuli kuitenkin Lappiin, kuten koko maahan rytisten. Helteiset kelit laittoivat lumen ja jäiden lähtöön liikettä. Naamisuvannon kohdalta jäät lähtivätkin tänä keväänä jo toukokuun 10. päivän tienoilla. Lämpimien kelien ansiosta veneitä päästiin tervaamaan ja kunnostamaan myös jo hyvissä ajoin huippukeleissä. Uuden talon pihapiiriä ollaan laiteltu kovasti kuntoon ja kun kauden alkuun on viikko, näyttää kaikki olevan melko mukavasti aikataulussa.

Naamijoki tulvassa ja pihamaa työnalla toukokuun puolivälin paikkeilla.
Kaikki varmasti huomasivat noin viikko takaperin tulvauutiset joelta, kun Tornion kaupunki joutui rakentamaan jopa suojavalleja tulvan varalta. Toki eräs paikallinen lohilegenda totesi Pellossa, että eihän tämä pojat vielä mikään tulva ole, olisitte nähneet vuoden 1968... Pohjois-Ruotsin tuntureilla oli hyvin lunta talvella, kuten muuallakin Väylä varressa. Syynä rajuun kevättulvaan oli kuitenkin ennen kaikkea poikkeuksellisen lämpimät toukokuun kelit, jotka saivat lumen ja jään liikkeelle todella vauhdilla. Samaa vauhtia, kun tulva nousi, on se myös laskenut. Kun on tasan viikko lohikauden 2018 alkuun, alkaa joki olemaan normaalissa alkukauden kalastuskorkeudessa. Tällä hetkellä näyttää ennemminkin siltä, että vesi on laskemassa pitkän ajan keskiarvoja alhaisempiin lukemiin kauden alkaessa. Soutukalastajille tämä tietää hyvää, sillä vesi on puhdistunut vauhdilla ja alhaisempi vesi helpottaa toki kalojen löytämistä. Perhomiehet sen sijaan toivovat, että vesi lähtisi vielä nousuun, sillä mitä korkeammalla vesi huilaa, sitä useammassa poolissa lohet ovat rantamiesten tavoitettavissa. Veden korkeutta, virtaamia ja veden lämpötilaa Matkakosken korkeudelta voitte seurata Suomen Ympäristökeskuksen sivuilta tästä linkistä: http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/67/q6702110y/wqfi.html

Matkakoskella veden lämpötila on tällä hetkellä noin 13 astetta ja onkin syytä toivoa, että kelit pikkuhiljaa viilenisivät. Matkakosken lukemia ei silti voi aivan yksi yhteen vetää muihin paikkoihin, sillä Väylä on valtava joki. Naamisuvannolla veden lämpö oli eilen 10 asteen paikkeilla, kun pojat kävivät sen jokivarressa mittaamassa.

Naamisuvannolla vettä vielä huilaa, kuva toissapäivältä laavunrannasta. Vesi on kuitenkin jatkuvassa laskussa.
Sitten siihen ikuiseen spekulaatioon... Kuinka paljon lohia Väylään sitten nousee kesällä 2018? Ainakin tällä hetkellä tunnelmat pitkin jokivartta niin kalamiesten, matkailuyrittäjien kuin tutkijoidenkin piirissä ovat toiveikkaat. Kelit lopputalvesta ja keväällä olivat lohen syönnösalueilla Etelä-Ruotsin ja Puolan edustalla leutoja. Myös ruokaa on lohilla riittänyt ja nousun pitäisi lämpimän kevään johdosta alkaa aikaisin tänä suvena. Luonnonvarakeskuksen tutkijat odottavat jokeen jopa 60 000 - 100 000 lohta tänä kesänä. Kun muistetaan, etteivät tutkijoiden ennustukset ainakaan yläkanttiin ole viime vuosina menneet, lupaavat nämä luvut todella hyvää. Lohennousussa on kuitenkin monta muuttujaa, joten ehkä juhannuksen tienoilla alamme olemaan viisaampia, millainen kausi on tulossa. Joka tapauksessa viime kaudella nousi tavallista vähemmän 3 merivuoden kaloja, joten jokaisen lohimiehen unelmia 4 merivuoden suurlohia saattaisi olla tänä kesänä liikkeellä paljon, kuten kaudella 2016. Tietenkään kukaan ei kiellä haaveilemasta myöskään niistä 5 merivuoden kaloista... ;)

Toukokuussa terassikeliä on piisannut... Talo sai myös sorapeitteen ympärilleen.
Niin ja tosiaan, kuten ostikkokin lupaili, lohennousu Tornionjokeen kauden 2018 osalta on käynnistynyt! Ensimmäinen tolppa eli 22 lohta ovat ohittaneet Kattilakosken toissapäivänä. Rajun tulvan vuoksi Väylään ei heti jäidenlähdön jälkeen saatu luotaimia, joten todennäköisesti ihan ensimmäiset kalat ehtivät Kattilakosken ohi jo ennen tätä. Simojokeen on noussut jo toistasataa lohta, joten kausi todella näyttää olevan melko aikaisessa. Katsotaan lähteekö käyrä tavoittamaan jopa maagisia 2016 alkukauden lukemia... https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/

P.s. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti määritteli kalastusmatkailijan kalastaman lohen arvon. Se on 1320 €. Sitä sopii jokaisen kalastajan itsekkin pohtia. Arvostetaan saalista, kalastetaan kohtuudella, kunnioitetaan kuningaskalaa ja kanssakalastajia!

Artikkelin raportista voi lukea täältä: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/raportti-eratalous-on-megatrendien-tukema-kasvuala-syrjaseuduille---lohen-arvo-on-1-320-euroa/77NykFzw


Kaikille tasapuolisesti oikein elämysrikasta lohikautta 2018!

-Naamisuvanto-