Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

tiistai 12. elokuuta 2014

Syksyä ilmassa

Keli kääntyi viime viikon lopulla viileämpään suuntaan ja muutaman kolean päivän ja viileän yön jälkeen vedenlämpö on tippunut viikon takaisesta 20 celsiusasteesta 15,6:een. Tämä on alkanut aktivoimaan myös kaloja ja lohenotti on koko ajan mennyt parempaan suuntaan. Suvannolla oli loppuviikosta hyvin rauhallista, osasyynä saattoi olla Pellossa järjestetty Maaseutunäyttely, joka piti osan paikallisista soutumiehistä pois joelta. Ennusmerkit alkaneelle viikolle ovat lupaavia ja odotettavissa onkin hienoa lohenkalastusta.
  
Nätti kossi puraisi vaappua aamutuimaan.

Me vietimme viikonloppuna kaksi perhokalastusyötä Ruotsin puolella Kengiksen perhoalueella. Reissut sujuivatkin mukavissa merkeissä, sillä molemmilla reissuilla saatiin lohi ja koettiin useampia karkuutuksia. Katkerimmat niistä osuivat Sakulle, jolta karkasi yön pimeydessä kaksi hienoa kalaa.



Naamisuvanto

torstai 7. elokuuta 2014

Kossit liikkeellä

Lupaavan viime viikon jälkeen keli jälleen lämpeni alkuviikoksi. Nyt odotellaan loppuviikoksi luvattuja sateita ja ensi viikolle luvattua kelin viilenemistä. Kalamäärä on tällä hetkellä Naamisuvannolla aivan hurja ja upean hyppynäytöksen näkemiseltä ei joella ollessa voi välttyä.

Pikkulohet eli kossit ovat viime aikoina todenteolla saavuttaneet myös Naamisuvannon korkeuden. Huolimatta lämpimistä keleistä, on kosseja myös haksahdellut siiman päähän.

Saku ja niukasti alamittainen kossi, joka jatkoi matkaansa annettuaan saamamiehelle hyvän mielen.

Naamisuvanto