Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Olosuhteet kohillaan!

Jälleen on kiireinen viikko takana. Moni onkin varmaan jo uutisista ja RKTL.n lohilaskurista huomannut, että nyt eletään poikkeuksellisen runsaan lohennousun aikaa. Viime viikolla myös veden lämpötila ja keliolosuhteet olivat upeat, joten joki tarjosi parastaan. Opasretkien vetäminen oli hienoa, kun kalaa oli kunnolla liikkeellä ja paikalle osuneet pääsivät nauttimaan hienoista elämyksistä.
Me olemme jo pitkään käyttäneet oppailla  Shimanon Tekota keloja ja Beastmaster vapoja lohesoudussa. Kestävyys ja varmatoimisuus on huippuluokkaa.  Tämä viikko todisti asian jälleen kerran. Lisää tietoa   Kireitä siimoja sivustolta.

102 cm naaraskala jatkaa matkaansa

Onnistumisen iloa

Kalan kokohaarukkakin tuntuisi olevan harvinaisen laaja. Jo viime viikolla joessa oli Naamisuvannonkin korkeuksilla runsaasti kahden merivuoden kalaa ja jopa yhden merivuoden kosseja. Tämän lisäksi myös vauraammat kalat taivuttivat vapaa komeasti ja joukossa tuntuu uivan myös suurlohia. Komean kokoisia kaloja nousikin ylös ja vielä suuremmat jäivät kummittelemaan kalatarinoihin.
Suurlohen verran syytä hymyyn


Naamisuvanto

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kolea keskikesän juhla

Niin se on juhannus taas livahtanut ohi ja täysi tohina on jälleen jokivarressa uuden kalastusviikon tehdessä tuloaan. Tupa on täynnä ja pihamaalla käy huiske kalamiesten viritellessä vapojaan kuntoon. Jokivesi on laskenut rajusti ja viikon takaisesta tilanteesta vedenpinta on tullut alaspäin lähemmäs metrin verran. Olosuhteet kalastukseen ovat nyt mainiot, veden lämpötila oli lauantaina ainoastaan 8,7 ´c astetta ja roskiakaan ei enää pahemmin kulje.

Tänä vuonna tuntuu olevan komeaa kalaa liikkeellä ja viikonvaihteen aikana saalisraportteja saapuikin mukavasti.
Hannun komea kojamo
Mekin olemme ehtineet vesillä käydä. Torstain opastusretki Kengikseen antoi 70 senttisen nätin uroslohen ja lauantaina Saku väsytteli omaan perhosidokseen iskeneen 7,2 kiloisen nousukalan.

Ilme oli muuten saamamiehellä muikea! Tästä saa nuoren miehen sidontaura jälleen mukavaa potkua.
Niin oli Moskullakin


Naamisuvanto