Kauden alku lähestyy!
Viileä toukokuu on tuonut omia lisähaasteita kevään huoltotoimiin. Onneksi alkuviikosta oli pari lämmintä päivää ja homma edistyi mukavasti. Nyt aletaan olemaan veneiden kevätkunnostuksen suhteen jo väljemmillä vesillä. Monenlaista touhua on silti vielä edessä ennen kuin ensi viikolla otetaan vastaan ensimmäiset asiakkaat Naamisuvannolle.
Vesi on ollut viime päivinä hieman laskussa, mutta tulee varmasti lähtemään vielä sulamisvesien myötä uuteen nousuun. Ensimmäiset nousulohetkin on Kattilakosken laskurissa havaittu, vaikka nousijat voidaankin vielä laskea yhden käden sormin. Pian pääsemme kuitenkin varmasti näkemään aivan eri lukuja laskurissa. Byskejoelta on kuulunut hienoja uutisia lohikauden lähdettyä erittäin pirteästi käyntiin. Saalistilastoihin on kertynyt hieno määrä toukokuun nousulohia. Tämä on omiaan nostattamaan lohikuumetta myös täällä päin. Ja onhan kaudelle povattu Luonnonvarakeskuksen toimesta normaalia enemmän suuria neljän merivuoden lohia. Mielenkiintoista on siis nähdä, taipuvatko vavat tavallista voimakkaammin..
Kattilakosken lohilaskuri: http://www.rktl.fi/kala/kalavarat/tornionjoen_lohi_meritaimen/tornionjoen_nousulohien_kaikuluotaus/nousulohien_seuranta_tornion.html
Byskejoen saalistilasto:http://www.byskealven.se/modules.php?name=CatchReport&op=reports
Naamisuvannon väki toivottaa kaikille asiakkaille, seuraajille ja yhteistyökumppaneille antoisaa lohikesää 2015!
perjantai 29. toukokuuta 2015
tiistai 23. joulukuuta 2014
Rauhallista Joulua!
Luminen maisema ja kirpeä pakkanen luo oikean Joulun tunneleman!
Viime viikolla tuli lunta ja tälle viikolle on luvattu pakkasia. Revontulten loistoa on päästy ihailemaan tänä talvena useampaan kertaan. Niitä olemme Sakun ja Mosku kanssa käyneet kuvaamassa.
Tälläisiä näkymiä Joulukuussa voi nähdä lohipaikoilla!
On aika rauhoittua Joulun viettoon! Joulukala suolassa ja kinkku uunissa. Tuoksuu hyvälle!
Mikäs tässä on ollessa.
Naamisuvanto kiittää asiakkaitaan ja toivottaa hyvää alkavaa vuotta!
Luminen maisema ja kirpeä pakkanen luo oikean Joulun tunneleman!
Viime viikolla tuli lunta ja tälle viikolle on luvattu pakkasia. Revontulten loistoa on päästy ihailemaan tänä talvena useampaan kertaan. Niitä olemme Sakun ja Mosku kanssa käyneet kuvaamassa.
Mosku ja Saku revontulijahdissa naamisuvannolla |
Revontulten loistoa! |
On aika rauhoittua Joulun viettoon! Joulukala suolassa ja kinkku uunissa. Tuoksuu hyvälle!
Mikäs tässä on ollessa.
Naamisuvanto kiittää asiakkaitaan ja toivottaa hyvää alkavaa vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)