Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Valoa tunnelin päässä

Lohikausi on saatettu mukavissa merkeissä päätökseen. Nyt onkin aika alkaa muistella mennyttä kesää ja alkaa pikkuhiljaa kääntää katseita myös tulevaan kalastuskauteen. Tällä talvikaudella on tarkoitus päivittää blogia aiempaa useammin ja syventyä hieman tarkemmin asioihin, joihin ei valitettavasti kalastuskauden ollessa kuumimmillaan keretä.

Taimenkannan tilaa on surkuteltu viime vuosina kovasti Suomessa. Tämä surkuttelu on valitettavasti täysin allekirjoitettava erityisesti Keski- ja Etelä-Suomen villien järvi- ja meritaimenkantojen osalta. Myös Tornionjoen meritaimen on ollut jo pidempään ahdingossa ja jokeen nousevien emokalojen määrä on ollut vähäinen. Tämä on johtanut myös heikkoihin poikastiheyksiin taimenen lisääntymisen kannalta tärkeissä sivujoissa. Edellä mainituista syistä johtuen taimen onkin ollut viimeiset kolme kautta kokonaan rauhoitettu kalastukselta Tornionjoessa ja siihen laskevissa sivujoissa. Myös rannikolla ollaan vihdoin saatu edes joitain kalastus- ja pyydysrajoituksia, jotka ovat omalta osaltaan hieman auttaneet vaikeuksissa olevaa taimenkantaa.

Upea suurtaimen saa vapautensa takaisin Naamisuvannolla.
Viimeisen kahden kalastuskauden aikana on kuitenkin alkanut näkyä merkkejä paremmasta. Pitkin jokivartta on kuulunut vuosi vuodelta enemmän taimenhavaintoja ja myös LUKE:n sähkökalastukset ovat viestineet paremmista poikastiheyksistä taimenen osalta aiempiin vuosiin verrattuna. Erityisesti menneenä kesänä asiakkaillemme osui useita upeita taimenia, jotka nostivat sykettä lohenpyynnin ohessa. Toivottavasti kyseessä ei ole pelkästään ohimenevä ilmiö, sillä vaelluskaloilla nousumäärissä on aina myös paljon luontaista vaihtelua. Tällä hetkellä suunta on kuitenkin oikea ja toivotaan, että vauraat täpläkyljet taivuttelevat tulevina vuosina vielä useammin kalastajien vapoja.
Kaunis nousutaimen saa saamamiehen ilmeen muikeaksi... 




Naamisuvanto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti