Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 21. elokuuta 2017

Mukavaa lohestusta

Vesi nousi viime viikon alussa hieman ja maanantaista keskiviikkoon joella kulki melko paljon heinää. Kelit olivat hyvin vaihtelevia ja alkuviikosta myös etelätuuli tuotti hieman päänvaivaa soutajille. Keskiviikkoiltana vesi taittui laskuun ja eritoten torstaina vesi putosi melko paljon. Tämä pisti kalan liikkeelle ja viikonloppu tarjosi erittäin hienoa kalastusta, kun vavat taipuilivat useissa veneissä. Kossia saatiin edelleen hyvin saaliiksi, mutta myös isommat kalat alkoivat aktivoitumaan ja joella koettiin hienoja onnitumisia, sekä sykettä nostavia karkuutuksia. Pellit pelasivat viime viikolla hienosti. Vaapuista punamustat palasivat framelle ja jopa perinteisesti alkukauden sävynä pidetty parsinlankku anoit pari hienoa kalaa. Pitkään yläsuvanto on antanut kalaa keskisuvantoa paremmin, mutta viime viikolla perinteiset paikat, kuten keskikivi, laavunranta ja jokisuu alkoivat antaa kalaa hyvin. Vedenlämpö on 13 astetta ja olosuhteet kauden viimeiselle täydelle viikolle näyttävät hienoilta.


Saamamiesten iloa elokuun illan hämärtyessä.



-Naamisuvanto-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti