Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Oodi Pertille

Mennyt viikko päästiin viettämään ihanteellisissa lohestusolosuhteissa. Tästä huolimatta saalismäärät eivät kohonneet edellisviikon tasolle. Tapahtumia riitti kuitenkin useammalla lohestajalla ja saatujen lohien lisäksi katkeria karkuutuksia koettiin useita. Tälle kaudelle povattiin tavallista enemmän suuria neljän ja viiden merivuoden lohia. Tälläisia joka kalastajan unelmalohia tuntuu joessa tällä hetkellä myös uivan. Moni on joutunut toteamaan sen kirvelevän karkuutuksen muodossa, mutta onnekkaimmat ja taitavimmat ovat kiikuttaneet komeita kaloja myös puntarin nokkaan.



Saamamiehiä naurattaa
Eräs unelmansa tänä kesänä toteuttanut lohestaja on Pertti Halinen, mies kaikkien tunteman kuningatar-jäätelötuutin takaa. Pertti kohosi viikon ehdottomaksi lohikuninkaaksi Naamisuvannolla ja uskallamme väittää, että vastaavaan saldoon ei menneellä viikolla yltänyt moni koko jokivarrestakaan. Pertin avauskala tuli yhdessä soutukaveri Risto Korpisen kanssa ja molempien ennästys nytkähti uusiin upeisiin lukemiin 13,8 kg. Ristolle kala oli peräti lohestusuran ensimmäinen. Mahtava avaus siis! Pertin tahti jatkui kuitenkin hurjana. Riston kanssa saatua kalaa seurasi keskiviikkona upea vajaan 12 kilon lohi ja kirsikkana kakun päälle Pertti kepitteli perjantaina mahtavan 15,7 kiloisen ja 117 cm pitkän kojamon. Naamisuvanto onnittelee upeasta viikosta!
Pertti ja 15,7 kg kojamo



Viikon aikana koettiin paljon muitakin onnen hetkiä, joista oli hienoimpia oli ehdottomasti Jani Blommendahlin, Jermu Juvosen ja Aleksi Jylhän saama upea ennätyslohi. Kalalle kertyi painoa 12,6 kiloa ja hieno väsytystaistelu tallentui myös videolle, johon on tässä linkki.
Erityismaininta kuuluu Nastolinin Pentille ja Maj-Brit Zweybergille. Pariskunnan sitkeä soutaminen palkittiin sunnuntaina hienolla 10,6 kiloisella naaraslohella.
Pentti ja Maj-Brit
Naamisuvanto




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti